Kolumni: Maltilliset tuloerot luovat sitkoa

Jokainen hallitus tekee puolueidensa näköistä politiikkaa, ja politiikan suunta on Suomessakin vaihdellut hallituskausien mukaan. Puheiden tasolla eri hallituskoalitioiden välillä on kuitenkin nähtävissä yksi yhdistävä tekijä. Se on suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan puolustaminen.

Niin viime eduskuntavaaleissa kuin myös vaalien jälkeen keskeisten päättäjien puheet ovat piirtyneet sen ympärille, miten parhaiten turvataan hyvinvointiyhteiskunta ja sen keskeiset kivijalat. Myös pääministeri Orpo on todennut hallituksensa tärkeimmän tavoitteen olevan suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen.

Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta rakentuu näissä puheissa hyvän peruskoulun, laadukkaan vanhustenhoivan ja riittävän perusturvan ympärille. Myös laaja joukko suomalaisia vannoo näiden arvojen varaan, kun heiltä kysytään tärkeitä politiikkatavoitteita vaalien alla. On hienoa, että suomalaisen yhteiskunnan pärjäämisen ja menestyksen raaka-aineista vallitsee laaja yhteisymmärrys Suomessa.

Yksi piirre suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa on kuitenkin jäänyt vähemmälle huomiolle. Suomalaisen yhteiskunnan vahvuus ja kansakunnan sitko ovat rakentuneet myös sen pohjalle, että yhteiskunnan tuloerot ovat olleet kansainvälisessä vertailussa maltilliset. Vaurauden jakaantuminen tasaisemmin on taannut yhteiskuntarauhaa, vahvan maanpuolustustahdon ja ehkäissyt yhteiskunnallista jakaantumista. Tämän päivän politiikassa moni tuntuu kuitenkin kysyvän, onko se kuitenkaan ongelma, jos yhteiskuntaluokat jakaantuvat ja tuloerot voimistuvat.

Iso-Britanniassa koko toisen maailmansodan jälkeisen ajan jyrkin tuloerojen kasvu tapahtui pääministeri Margaret Thatcherin aikakaudella. Varsinkin Thatcherin toisen hallituskauden alusta pääministerin paikalta eroamiseensa, vuosina 1984–90, tuloerot kasvoivat Gini-kertoimella mitattuna jopa 7,5 prosenttiyksiköllä.

Suomen tuloeroissa ei ole Gini-mittarin mukaan tapahtunut suuria muutoksia 2000-luvulla: rajuinta tuloerojen kasvu oli 1990-luvun laman aikana ja sen jälkeisinä vuosina. Suomen tuloerot ovat olleet pitkään eurooppalaisessa vertailussa pienet.

Thatcherin aikana brittiyhteiskuntaa uudistettiinkin rajulla tavalla työmarkkinoita myllertämällä, ammattiliittojen toimintamahdollisuuksia rajoittamalla sekä sosiaaliturvaa heikentämällä. Vaikka Thatcher jättikin lopulta yksityistämättä brittien suuren ylpeydenaiheen eli julkisen sektorin terveyspalvelun, National Health Servicen, osuivat oikeistopolitiikan uudistukset kuitenkin moneen tärkeään hyvinvointiyhteiskunnan kivijalkaan, kuten kohtuuhintaiseen asumiseen.

Tuloksena oli entistä jakaantuneempi kansakunta ja eriarvoisuuden jyrkkä kasvu. Hyvin toimeentulevat vaurastuivat huimasti, kun taas suorittavassa työssä olevien toimeentulo heikkeni huomattavasti. Tänä päivänä eriarvoisuus näkyy Iso-Britanniassa muun muassa nuorisorikollisuutena tai siinä, että asukkaista joka viides ja lapsista jopa joka kolmas elää köyhyydessä. Se on vauraassa, maailman viidenneksi suurimmassa taloudessa paljon.

Aikanaan Thatcherin perusteluina uudistuksille kuului usein: ”koska vaihtoehtoa ei ole”. Samanlaista retoriikkaa kuullaan nyt Suomessakin. Toivon, että julkisen talouden vakavan tilanteenkin keskellä pidämme kiinni asioista, joille antamamme arvo yhdistää meitä yli ideologisten rajojen. Yksi tällainen hyvinvointivaltion peruspilari on eriarvoisuuden torjunnasta.

Kolumni julkaistu alun perin Nykypäivä-lehdessä maaliskuussa 2024.

Jaa kirjoitus