Tiedote: Kansanedustajat Heinäluoma ja Ovaska: Freelancereiden tukemisen rinnalla varmistettava kulttuurialan työllistäjien tilanne

Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee parhaillaan seuraavaa koronatukipakettia. Siinä on tarkoitus osoittaa tukea kulttuurialan freelancereille ja vastata alan tarpeisiin.

– On hienoa, että seuraavassa tukipaketissa osoitetaan tukea freelancereille, jotka eivät ole voineet hyödyntää tähän mennessä yrittäjille suunnatuista kustannustuista heidän toimialansa erikoispiirteiden vuoksi. On tärkeää, että myös freelancereilla on mahdollista saada korvauksia tulonmenetyksiinsä, toteaa kansanedustaja Jouni Ovaska (kesk.).

Tästä huolimatta kansanedustajissa herättää huolta kulttuurialan työllistäjien tilanne. Tukea eivät ole saamassa tässä lisätalousarviossa esimerkiksi festivaalit, teatterit ja orkesterit, jotka työllistävät freelancereitä. Mikäli järjestäjätahot eivät selviä kriisin pitkittymisestä, ovat freelancerit jopa pahemmassa pulassa tulevana kesänä ja syksynä.

– Kulttuuri-instituutioiden talous on ollut jo pitkään heikossa jamassa ja tilanne ei ole toistaiseksi kohenemassa tautitilanteen vuoksi. Siksi olisi järkevää osoittaa pikaisesti tukea lisätalousarviossa myös kulttuurialan järjestäjille, linjaa kansanedustaja Eveliina Heinäluoma (sd.).

Tapahtumatakuu luo turvaa epävarmalle kesälle

Elinkeinoministeri Mika Lintilä on aloittanut tapahtuma- ja kulttuurialalle suunnatun nk. tapahtumatakuun valmistelun. Takuu on tarkoitus valmistella maalis-huhtikuussa ja laittaa jakoon alustavasti kesäkuussa. Se annettaisiin yhdessä kustannustuen neljännen kierroksen kanssa. Takuun puitteissa tappioita voitaisiin korvata, mikäli tapahtumanjärjestäjän suunnitelmat peruuntuisivat koronavirukseen liittyvien rajoitusten takia

– Tapahtumatakuu on tervetullut toimi. Kukaan ei voi vielä ennustaa tarkkaan kesän tilannetta ja siksi tapahtuma-alan toimijoille on järkevää ja kohtuullista taata turva tapahtumien valmistelusta koituville kustannuksille. Mitä nopeammin kustannustuen kriteerit ovat selvillä, sitä paremmin kulttuuritoimijat pystyvät suunnittelemaan tulevaa kesää, korostavat Ovaska ja Heinäluoma.

Jaa kirjoitus