Malttia osinkojen jakoon

Kriiseistä selviytymisessä vahvoilla ovat usein ne valtiot, jotka kykenevät parhaiten pitämään huolta koko kansan ja erityisesti heikoimmassa asemassa olevien pärjäämisestä. Se on suomalaisen hyvinvointivaltion valtti ja jopa syy siihen, miksi olemme vuodestaan toiseen maailman onnellisimpia tilastojen valossa. Nyt on aika varmistaa, että teemme tässä ajassa yhteiskuntana ratkaisuja, jotka mahdollistavat kaikkien suomalaisten selviämisen tästä kriisitilanteesta.

Suomalaisten yritysten osalta olisi mielestäni toivottavaa, että osinkojen jakoa tämän kevään osalta pohdittaisiin vakavasti. Mikäli osinkojen maksu näyttää millään tavalla yrityksen tulevaisuuden kannalta riskiltä, olisi syytä harkita osinkojen jakoa uudelleen.

Pelissä on niin yritysten toimintakyky kuin työntekijöiden asema. On tärkeää, että haastavina aikoina mahdollisimman moni yritys pyrkisi järjestelemään yritystoimintaa niin, ettei työntekijöitä vaikeina aikoina tarvitsisi irtisanoa. Tämä on ollut myös valtion viesti yrityksille ja sitä valtion toimesta tuetaan. Valtio on lisäksi itse ilmoittanut omistajan roolissa, että muuttuneessa tilanteessa se on valmis mukauttamaan omia osinko-odotuksiaan yhtiöiden tilanteen mukaan.

Osinkoja voi aina päättää jakaa uudelleen, kun ajat ovat vakiintuneet. Nyt olisi vastuutonta toimia alkuperäisten suunnitelmien mukaan huomioimatta, mitä vaikutuksia koronaviruksella yrityksen toimintaan voi olla. On suositeltavaa, että yhtiöiden hallitukset arvioivat, kestääkö yhtiöiden maksukyky varmasti tilanteen yli. Erityisen tärkeätä tämä on tilanteessa, jossa yritykset ovat laajasti pyytäneet valtiolta apua kustannusten keventämiseksi.

Julkaistu Helsingin Uutisissa 4.4.2020

Jaa kirjoitus