Karanteeniin joutuminen ei voi tarkoittaa toimeentulon menettämistä!

Karanteeniin joutuminen ei voi tarkoittaa toimeentulon menettämistä!

Hoitajat ovat viestineet, että heidän tulonsa ovat joutuneet väliaikaisesti katkolle Helsingissä pitkittyneiden tartuntatautipäivärahan hakuprosessien vuoksi.

Työnantaja on katkaissut palkanmaksun karanteenin ajaksi, koska työntekijällä on oikeus saada Kelalta päivärahaa karanteeniajalta. Tilanteesta epäoikeudenmukaisen tekee se, että päivärahaa ei saakaan noin vain heti karanteenin alkaessa.

Päivärahan saaminen on vaatinut hakemuksen tekoa Kelalle sekä lääkärinlausuntoa, jonka saamisessa on voinut joissain tapauksissa kulua viikkoja. Karanteenin aikana työntekijät ovat aiheellisesti olleet huolissaan omasta toimeentulostaan. Näin ei voi jatkua.

Helsingissä tulisi viipymättä ottaa esimerkkiä Vantaan ratkaisusta ensihoitajien tilanteeseen. Palkanmaksua tulisi jatkaa karanteenista huolimatta niin, että palkanmaksu pidätetään myöhäisempänä ajankohtana. Näin työntekijän toimeentulo olisi turvattu karanteenin aikana.

Lisäksi tartuntatautipäivärahan hakeminen voitaisiin siirtää työntekijältä työnantajalle, sillä tartuntatautipäiväraha voidaan maksaa myös työnantajalle. Kaupungin olisi sopivaa periä palkka takaisin sitten, kun tartuntatautipäiväraha on maksettu.

Jaa kirjoitus

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on whatsapp
Share on email