Miksi pormestari Vapaavuori viivyttelee koulujen lisärahojen myöntämisessä?

Tiedote

Helsingin Sanomat kertoo, että Helsingissä kaupungin koulujen lisärahoitus jumittaa pormestari Vapaavuoren toiminnan takia. Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala sekä kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala ovat esittäneet kaupunginhallitukselle lisämäärärahojen myöntämistä.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan lautakunta esitti jo kuukausi sitten 17,5 miljoonan euron koronakorvausta, mutta asia odottaa nyt pormestari Vapaavuoren toimia. Myös kulttuurin ja vapaa-ajan lautakunta on esittänyt 3,5 miljoonan euron lisärahoitusta koronasta aiheutuvien haittojen vähentämiseen.

– SDP:n ryhmä odottaa, että toimialojen lisämäärärahatarpeet käsitellään mahdollisimman nopeasti. Pormestari on istunut asian päällä jo kuukauden. Miksi määrärahatarvetta ei ole otettu nopealla aikataululla käsittelyyn, varsinkin kun tiedetään, että koulut tarvitsevat tiedon lisärahasta hyvissä ajoin ennen kesätaukoa? kysyy SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma.

Puolueet sopivat syksyn budjettineuvotteluissa, että poikkeuksellisesta koronavuodesta johtuen toimialoilla on mahdollista esittää vuoden aikana lisämäärärahatarpeita. Vapaavuori kuitenkin odottaa asian käsittelyä kaupungin johtoryhmän osavuosikatsauksen jälkeen. Päätökset lautakuntien esittämistä lisärahoituksesta varmistuvat vasta, kun kaupunginhallitus ja kaupunginvaltuusto hyväksyvät ne.

– Viivyttely asian kanssa voi pahimmillaan johtaa siihen, että koulut joutuvat aloittamaan syksyn liian vähillä resursseilla. Haluaako kokoomus laittaa tarkoituksella helsinkiläiset koulut ahtaalle, vaikka kaupungin päättäjien enemmistö on päättänyt lisärahan myöntämisestä? Kyllä pormestarinkin on kunnioitettava enemmistön tahtoa, Heinäluoma painottaa.

Jaa kirjoitus